Olen rakastunut, sanalla sanoen rakastunut. Go Fat Go -haasteessa on meneillään kymmenes päivä, jaa vaa'an lukema on 4,2 kiloa pienempi kuin haasteen startatessa. Ajanpuutteen vuoksi vertaistuen hakeminen foorumilta on jäänyt vähille; työpaikalta on löytynyt onneksi toinen "Juttailija", harrastuspiiristä kolmas. Ajatuksia maitorahkan eri käyttömahdollisuuksista on vaihdeltu puolin ja toisin. Joka aamu töissä päivitetään vaa'an lukemat, onnitellaan sadankin gramman tiputuksesta, taputellaan selkään, jos vaaka näyttikin yhtäkkiä plussaa. Sellaista se on, elämä ja laihdutus - ala- ja ylämäkiä. Tänään hyvin, huomenna paremmin. Vai miten se nyt meni.
Maitorahkan jälkeen ruokavalioni seuraavaksi suurin osatekijä ovat kasvikset. Ajansäästösyistä olen tukeutunut ruuanlaitossani pitkälti pakastekasviksiin, salaattivihanneksia lukuun ottamatta. Pieni pistohan se siellä pumpussa tuntuu, kun sitä kesäporkkanaa kylmäkaapista kärryyn mättää, sen sijaan, että askartelisi tuoreesta pussista samanmoisia sekoituksia. Tuoreiden vihannesten värikirjoa on äärimmäisen ihana ruokaa laitellessa katsella, mutta arjen estetiikka saa valitettavasti väistyä kiireen jaloista. Pellolta pussiin, pussista pöytään. Sopii minulle, etenkin, kun pakastekasvisten ravintoarvoa tutkittaessa on havaittu, että pakastevihannekset säilyttävät ravintoaineensa aivan tuoreiden veroisesti, joissakin tapauksissa jopa paremmin.
Pakasteista saankin oivan aasinsillan ulkoiluun, tai lähinnä parhaimpaan sen puuttumiseen liittyvään tekosyyhyn - pakkaseen. Pääkaupunkiseudun vajaan kymmenenkin asteen pakkaset ovat olleet subtrooppisiin oloihin tarkoitetuille nelijalkaisille lenkkikavereilleni liikaa, etenkin, kun lunta on koiria vatsaan asti ja lisää tulee karkeasti arvioiden puoli metriä päivässä. Olohuone on ilmeisesti pistettävä sisustuksen puolesta uuteen uskoon, jotta saan raivattua tilaa kuntoiluvälineistölle, enkä heilauta punttia laajakuvanäytöstä läpi ensi tempaisulla. Mitä siellä olohuoneessa edes voi harrastaa? Lyön vetoa, että alakerran naapurilla on huomauttamista, jos tämä norsu zumbaa jytistää illat pitkät toisen kerroksen asunnossaan. Tule jo kevät, jotta loppuvat nämäkin tekosyyt!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laihis. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Kas näin lähtee pläski
ja pläski lähtee näin!
Huomenna starttaan toista kertaa Fitfarmin ilmaisessa Go Fat Go -läskinlähdetyshaasteessa. Kolme viikkoa tiukkaa miinuskalorista ruokavaliota luvassa, kotijumpalla ja muutenkin liikunnan lisäämisellä höystettynä. Viime vuoden laihdutushaasteesta jäi pelkästään positiivinen mielikuva; miten helppoa, kun joku on miettinyt grammalleen valmiiksi, mitä syödä, montako grammaa ja mihin aikaan.
Laihdutushaasteesta työpaikalla ja tuttavien kanssa puhuessani moni vaikuttaa alkuun kiinnostuneelta, mutta rupeaa pyörtämään puheitaan siinä vaiheessa, kun tulee puheeksi haasteen ruokalista. "Maitorahkaa!? Joo ei mä kato inhoon maitorahkaa, yök". Itse opettelin varta vasten pitämään kyseisestä, maittavasta ja täyttävästä herkusta. Hyvinhän se alas menee, kun sekaan laittaa vaikkapa marjoja tai mehukeittoja, mutta esimerkiksi laihdutushaasteessa ollaan kovasti miinuskaloreilla, menun kokonaiskalorimäärän ollessa noin 1200 kcal päivässä, eikä sokerikeitoille jää sijaa - eikä oikein haluakaan. Yhtä vähän innostuin ajatuksesta litkiä e-koodailtua, sokeroimatonta, makeutusainein terästettyä mehukeittoa litratolkulla. Salilla silloin tällöin pinnistelevä avopuoliskoni lupasi, että parinkymmenen paljaalteen syödyn maitorahkapurkin jälkeen homma maistuu paljon vähemmän puulta, ja puhui totta vie totta! Männäviikolla iloitsin töissä välipalarahkaani nauttiessani, että nyt se tapahtui; maitorahka maistui hyvältä ilman mitään lisukkeita.
En ole itse asiassa vielä tarkistanut, miten tämänvuotinen ruokavalio eroaa viimevuonna kokeilemastani, josko mitenkään. Olen varautunut haasteeseen ostamalla pakastimen täyteen esimerkiksi luomupinaattia ja MSC-sertifioitua kalaa, vihanneslaatikot pullolleen tuoreita salaattivihanneksia ja tietysti lopun jääkaapin täyteen maitorahkaa. Olen ylenmäärin kiitollinen Fitfarmin tyypeille kivasta tsemppihaasteesta, ja odotan suuria kolmen viikon jaksolta. Muistan viime vuonna sivuilla lukeneen, että kolmen viikon jakson keskimääräinen pudotus on ollut -9 kiloa. Itse lähden tavoittelemaan jotakin maltillisempaa; sanotaan nyt vaikka kahdeksaa ja puolta ;)
Huomenna starttaan toista kertaa Fitfarmin ilmaisessa Go Fat Go -läskinlähdetyshaasteessa. Kolme viikkoa tiukkaa miinuskalorista ruokavaliota luvassa, kotijumpalla ja muutenkin liikunnan lisäämisellä höystettynä. Viime vuoden laihdutushaasteesta jäi pelkästään positiivinen mielikuva; miten helppoa, kun joku on miettinyt grammalleen valmiiksi, mitä syödä, montako grammaa ja mihin aikaan.
Laihdutushaasteesta työpaikalla ja tuttavien kanssa puhuessani moni vaikuttaa alkuun kiinnostuneelta, mutta rupeaa pyörtämään puheitaan siinä vaiheessa, kun tulee puheeksi haasteen ruokalista. "Maitorahkaa!? Joo ei mä kato inhoon maitorahkaa, yök". Itse opettelin varta vasten pitämään kyseisestä, maittavasta ja täyttävästä herkusta. Hyvinhän se alas menee, kun sekaan laittaa vaikkapa marjoja tai mehukeittoja, mutta esimerkiksi laihdutushaasteessa ollaan kovasti miinuskaloreilla, menun kokonaiskalorimäärän ollessa noin 1200 kcal päivässä, eikä sokerikeitoille jää sijaa - eikä oikein haluakaan. Yhtä vähän innostuin ajatuksesta litkiä e-koodailtua, sokeroimatonta, makeutusainein terästettyä mehukeittoa litratolkulla. Salilla silloin tällöin pinnistelevä avopuoliskoni lupasi, että parinkymmenen paljaalteen syödyn maitorahkapurkin jälkeen homma maistuu paljon vähemmän puulta, ja puhui totta vie totta! Männäviikolla iloitsin töissä välipalarahkaani nauttiessani, että nyt se tapahtui; maitorahka maistui hyvältä ilman mitään lisukkeita.
En ole itse asiassa vielä tarkistanut, miten tämänvuotinen ruokavalio eroaa viimevuonna kokeilemastani, josko mitenkään. Olen varautunut haasteeseen ostamalla pakastimen täyteen esimerkiksi luomupinaattia ja MSC-sertifioitua kalaa, vihanneslaatikot pullolleen tuoreita salaattivihanneksia ja tietysti lopun jääkaapin täyteen maitorahkaa. Olen ylenmäärin kiitollinen Fitfarmin tyypeille kivasta tsemppihaasteesta, ja odotan suuria kolmen viikon jaksolta. Muistan viime vuonna sivuilla lukeneen, että kolmen viikon jakson keskimääräinen pudotus on ollut -9 kiloa. Itse lähden tavoittelemaan jotakin maltillisempaa; sanotaan nyt vaikka kahdeksaa ja puolta ;)
maanantai 2. tammikuuta 2012
Uudenvuodenlupaus
Miten osuikin uusien elämäntapojen opettelun aloitus SEKÄ maanantaille ETTÄ sopivasti tuoreen vuoden alkuun! Koska sekä maanantaidieetit että uudenvuodenlupaukset kariutuvat yleensä tiistaille tai vuoden ensimmäiselle viikolle, nyt on tuplamahdollisuus epäonnistua. Mahtavaa.
Blogikirjoitusta varten laskin painoindeksini - muutoin olen luottanut mittanauhaan ja vaakaan, joista tosin kumpaakin olen onnistuneesti vältellyt parhaani mukaan. Painoindeksin tulkinta-asteikko aiheutti suurehkon krokotiilinkyyneleen - painoindeksini on noin 38, joka merkitsee vaikeaa lihavuutta. Jännä juttu - oloni ei nimittäin tunnu laisinkaan vaikeasti lihavalta, ainoastaan ärsyttävän plösöltä, laiskalta, farkuissa puristavalta ja mekossakin pinkeältä. Olen tiedostanut, että varteen on kertynyt ihraa kahden ihmisen verran, mutta tilanteen vakavuus on hukkunut onnistuneesti ruuhkavuosien sekametelisoppaan. Okei, no rappusissa on puuskututtanut ja kengännauhoja solmiessa on saanut ihan ähkäistäkin, mutta ei kai se ihme ole, kun liikunta on jäänyt kotioven ja autonoven välille viime kuukausina. Ruokavalio on koostunut kaikesta helposta, hyvästä ja nopeasta - ja sitäkin sitten paljon. Yöunet ovat jääneet työn, taloudenpidon, lastenhoidon, opintojen ja yleisen hulinan vuoksi helposti kolmeen, maksimissaan neljään tuntiin yössä. Kroppa huutaa joustotrikoissaan hoosiannaa, mutta täti puuskuttaa menemään ihan samaan, epäterveeseen malliin kuin niin pitkän aikaa aiemminkin. Isompaa vaatekokoahan saa kaupoista hakemalla, mutta hiljalleen alkaa epäilyttää, josko sitä pian mahtuu kotiovestaan ulos ilman jiirisahaa; uusia, leveämpiä karmeja kun ei Henkkamaukalta noin vain haetakaan.
Vaikea lihavuus tarkoittaa kohdallani 123,8 kilon painoa. Yhdistettynä rehellisesti sanottuna paskaruokaan ja kehnoihin elämäntapoihin tästä on ilman rankkoja ohjausliikkeitä suunta vain vaa'assa ylöspäin - eli elämänlaadussa alaspäin. Minä en ole tällainen ihminen. Minä olen pohjimmiltani energinen, sähäkkä ja sporttinen, olkoonkin, että virtaviivainen ulkomuotoni on verhoiltu reippaasti yli 40 kiloon ylimääräistä läskiä ja kupliva luonteeni hukkuu täysin kilojani peittämään valittujen ponchojen ja muiden metrivällyjen alle. Älkää käsittäkö väärin: olen hyvin onnellinen ihminen, noin yleensä. Elämässäni on kaikki kerrassaan mainiosti ja onnea on yltäkylläisesti. Valitettavasti painoakin on annettu onnen kanssa samalla kauhalla.
Uudenvuodenlupaukseni on ennen kaikkea keventyä. Haluan kirjoittaa taipaleestani tänne: ehkä löydän sielunsisaria, ehkä saan suivannuttavaa palautetta, josta sisuunnun entisestään, ehkä saan hyviä vinkkejä elämänmuutoksen tehneiltä, ehkä sen tsempityksen, joka pelastaa päivän. Taipaleellani toivon voivani jalkauttaa arkeen terveellisen elämän perusteita aina ruokavaliosta unenlaatuun ja liikunnasta sisäiseen hyvään oloon. Tervetuloa mukaan!
Blogikirjoitusta varten laskin painoindeksini - muutoin olen luottanut mittanauhaan ja vaakaan, joista tosin kumpaakin olen onnistuneesti vältellyt parhaani mukaan. Painoindeksin tulkinta-asteikko aiheutti suurehkon krokotiilinkyyneleen - painoindeksini on noin 38, joka merkitsee vaikeaa lihavuutta. Jännä juttu - oloni ei nimittäin tunnu laisinkaan vaikeasti lihavalta, ainoastaan ärsyttävän plösöltä, laiskalta, farkuissa puristavalta ja mekossakin pinkeältä. Olen tiedostanut, että varteen on kertynyt ihraa kahden ihmisen verran, mutta tilanteen vakavuus on hukkunut onnistuneesti ruuhkavuosien sekametelisoppaan. Okei, no rappusissa on puuskututtanut ja kengännauhoja solmiessa on saanut ihan ähkäistäkin, mutta ei kai se ihme ole, kun liikunta on jäänyt kotioven ja autonoven välille viime kuukausina. Ruokavalio on koostunut kaikesta helposta, hyvästä ja nopeasta - ja sitäkin sitten paljon. Yöunet ovat jääneet työn, taloudenpidon, lastenhoidon, opintojen ja yleisen hulinan vuoksi helposti kolmeen, maksimissaan neljään tuntiin yössä. Kroppa huutaa joustotrikoissaan hoosiannaa, mutta täti puuskuttaa menemään ihan samaan, epäterveeseen malliin kuin niin pitkän aikaa aiemminkin. Isompaa vaatekokoahan saa kaupoista hakemalla, mutta hiljalleen alkaa epäilyttää, josko sitä pian mahtuu kotiovestaan ulos ilman jiirisahaa; uusia, leveämpiä karmeja kun ei Henkkamaukalta noin vain haetakaan.
Vaikea lihavuus tarkoittaa kohdallani 123,8 kilon painoa. Yhdistettynä rehellisesti sanottuna paskaruokaan ja kehnoihin elämäntapoihin tästä on ilman rankkoja ohjausliikkeitä suunta vain vaa'assa ylöspäin - eli elämänlaadussa alaspäin. Minä en ole tällainen ihminen. Minä olen pohjimmiltani energinen, sähäkkä ja sporttinen, olkoonkin, että virtaviivainen ulkomuotoni on verhoiltu reippaasti yli 40 kiloon ylimääräistä läskiä ja kupliva luonteeni hukkuu täysin kilojani peittämään valittujen ponchojen ja muiden metrivällyjen alle. Älkää käsittäkö väärin: olen hyvin onnellinen ihminen, noin yleensä. Elämässäni on kaikki kerrassaan mainiosti ja onnea on yltäkylläisesti. Valitettavasti painoakin on annettu onnen kanssa samalla kauhalla.
Uudenvuodenlupaukseni on ennen kaikkea keventyä. Haluan kirjoittaa taipaleestani tänne: ehkä löydän sielunsisaria, ehkä saan suivannuttavaa palautetta, josta sisuunnun entisestään, ehkä saan hyviä vinkkejä elämänmuutoksen tehneiltä, ehkä sen tsempityksen, joka pelastaa päivän. Taipaleellani toivon voivani jalkauttaa arkeen terveellisen elämän perusteita aina ruokavaliosta unenlaatuun ja liikunnasta sisäiseen hyvään oloon. Tervetuloa mukaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)